Elsa Mannonen

puheterapeutti, tunnetaito-ohjaaja

elsa@puheterapiatutuksi.com, 045 359 3869

Puheterapeuttina ja tunnetaito-ohjaajana tarjoamassani puheterapiassa ytimessä on asioiden opettelu motivaation ja leikin kautta — tunteet vahvasti huomioiden.

Olen valmistunut Turun yliopistosta vuonna 2019. Työni puheterapeuttina olen aloittanut julkisella sektorilla työskentelemällä puheterapeuttina terveyskeskuksessa kuntoutus- ja arviotyössä. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen pariin olen hypännyt alkuvuonna 2020.

Asiakkaitani ovat tyypillisesti alle kouluikäiset lapset, joilla on haasteita puheen kehityksessä, vuorovaikutuksessa tai kielellisissä taidoissa. Minulla on asiakkaina myös kouluikäisiä lapsia, joiden kanssa kuntoutus on aloitettu yleensä päiväkoti- tai eskari-ikäisenä. Puheterapiassa tuetaan laajasti lapsen kommunikaatiokykyä sekä arjessa tarvittavia taitoja ja mahdollisuutta osallistua ikäisten tavoin leikkiin ja eri vuorovaikutustilanteisiin.

Tarjoamani puheterapian ytimessä on, että harjoittelu tapahtuu lasta motivoivasti ilon ja huumorin kautta. Kuntoutuksessa kuitenkin liikutaan jatkuvasti epämukavuusalueella, koska lapsi joutuu opettelemaan itselleen haastavia taitoja. Tästä syystä olen kouluttautunut lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi, jotta kykenen tukemaan asiakkaitani vahvasti vuorovaikutukseen liittyvissä tunnetaidoissa.

Toimin yrittäjänä puheterapeuttien yhteisvastaanotolla Kulman kuntoutuksessa. Toteutan terapiaa aina asiakaslähtöisesti sekä kokonaisuutena kuntoutujan ja lähiympäristön tarpeet huomioiden. Kuntoutuksen tavoitteita mietitään aina yhdessä arjen haasteisiin täsmennetysti. Puheterapia voi toteutua asiakkaan arkiympäristössä päiväkodissa, kotona tai koulussa tai vastaanotollamme Meritalon komannessa kerroksessa (Käsityöläiskatu 4a, 3.krs, Turku).

Erityisosaamisalueet ja mielenkiinnon kohteet puheterapiassa

  • äänteellisten ja puhemotoristen vaikeuksien (epäselvä puhe) kuntoutus

  • kielellisten taitojen kuntoutus (puheen ymmärtäminen, kerronta, nimeäminen ja sanavarasto)

  • pienten lasten varhainen kommunikaation ja vuorovaikutustaitojen kuntoutus

  • vuorovaikutukseen liittyvien tunnetaitojen kuntoutus

  • AAC-keinojen kuntoutus

Koulutukset

Vuorovaikutus, autismikirjon kuntoutus ja puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot

  • PRT

  • Picture Exchange Communication System 1 (PECS)

  • Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin

  • Kommunikaation kolmio ja kulmakivet

  • Vanhempien sensitiivisyys ja perhevuorovaikutus vauva- ja taaperoiässä CARE-Index ajattelu ohjenuorana

Puhemotoriikka ja äänteellinen kuntoutus

  • Lasten puhemotoristen häiriöiden arviointi ja kuntoutus

  • Lasten äänteellisten pulmien kuntoutus

  • Puhemotoriikan perusteet

  • Introduction to PROMPT: Technique Workshop

  • OPT 1 ja OPT 2

Syömisvaikeudet ja niiden kuntoutus

  • Mitä vikaa syömisessä?

  • Sensoriset pulmat syömishaasteiden taustalla

Laajat kokonaiskuntoutukseen vaikuttavat koulutukset

  • Erityislapsen hyvä arki - lapsen moniammatillisen kuntoutuksen osaaja 5 op

    Sisältäen muun muassa seuraavia teemoja:

    • Lapsuusiän ihmissuhteet ja niiden merkitys lapsen kehitykselle

    • Terapiatilanteen tunteiden sekamelska

    • Lapsen sensomotorinen kehitys oppimisen perustana

    • Perheelle merkityksellistä kuntoutusta tavoiteasettelusta loppuarviointiin

    • Leikki terapiassa

    • Ympäristön muokkaaminen osallistamisen mahdollistamiseksi

    • Perheen merkitys kuntoutuksessa

    • Motivaatio ja minäpystyvyys - kuntoutumisen mahdollistajat

    • Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot

  • Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja (40 op)

  • Leikkiterapiakoulutus puheterapeuteille (240 ot) — käynnissä

Muut

  • Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla -workshop

  • Puheterapiaa — kenelle, millaista, paljonko?